Referenssejä


Tässä muutama medrek-referenssi. Aloitusvuodestamme 2001 ovat tuhannet työnantajat Ruotsissa ja 12 :ssa muussa maassa käyttäneet medrekiä mediakanavanaan hakiessaan hoito-, terveys- ja Life Science alojen ammatilaisa. Medrek.fi aloitti toimintansa kesällä 2006.

Kosken Tl Kunta
"Pitkäntähtäimen markkinoinnissa hoito- ja terveyslan sektorilla on Medrek kohdistettu ja toimiva mediakanava Suomessa ja Pohjoismaissa. Laajemman näkyvyyden lisäksi olemme saaneet heiltä hyvää ja luotettavaa palvelua mikä on tärkeää rakentaessamme pohjaa tulevaisuuden rekrytoinneille."
Marja-Leena Brander
Hallintojohtaja Kosken Tl Kunta
     
Niuvanniemen sairaala
"Voin suositella Medrekiä yhteistyökumppanina ja mediakanavana koska saamme korkealaatuista ja yksilöllistä palvelua. Heillä on kreatiivisiä ratkaisuja ja arvostamme sitä avointa dialogia joka on vallinnut heti yhteistyöemme alusta alkaen."
Eeva-Liisa Hoffrén, henkilöstöasiainhoitaja
Niuvanniemen sairaala
     
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala
"Yhteistyömme Medrekin kanssa alkoi vuoden 2008 alussa. Medrekin kautta olemme saaneet laajaa kansainvälistä medianäkyvyyttä, joka on erittäin tärkeää nykyisessä terveydenhuollon työmarkkina tilanteessa. Uskomme vahvasti pitkäaikaiseen markkinontinäkyvyyteen niin Pohjoismaissa kuin laajemminkin kansainvälisellä tasolla. Saamamme palvelu on ollut korkeatasoista ja ammattitaitoista. Medrek on meille varteenotettava terveydenhuoltoalan mediakanava."
Marja Hietamäki, vs rekrytointipäällikkö
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala, työvoimapalvelut
     
Palvelutalo Kotipiha Ky
Valitsimme kokeilla Medrek.fi internetkanavaa yhtenä mediakanavistamme. Voimme suositella Medrekiä yhteistyökumppanina sillä saamamme asiantunteva ja kreatiivinen apu yhteistyömme alussa sekä palvelu jatkossa on ollut korkealuokkaista.
Minna Niskanen
Yrittäjä
Palvelutalo Kotipiha Oy
     
Rovaniemen kaupungin työterveyspalvelut
"Voin suositella medrek.fi - yritystytä yhteistyökumppanina. Heidän palvelunsa on korkealaatuista ja ilmoituskanava tavoitti toivomamme kohderyhmän. Hinta ja laatusuhde on myös kohdallaan ja saamamme ilmoitusseuranta oli ammattitaitoista. Olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhön."
Heli Leino
Ylilääkäri
LL, työtervyshuollon ja yleislääk.erik.lääkäri
Rovaniemen kaupungin työterveyspalvelut
     
PPD
”When we had a number of high quality candidates to recruit in a short timeframe - we chose to turn to Medrec. Their advisor gave one to one consultation on our needs, was flexible to our changing needs and offered some great ideas on how to better promote our needs in the Scandinavian and Northern European markets. We saw positive results within 24 hours of launching our openings. I’m hopeful this will continue to be a boost for us and look forward further positive results”.
Caroline Brett
EMEA RECRUITMENT MANAGER
Human Resources
Cambridge, UK
     
ARCHE.Netzwerk Personalvermittlung und Coaching
"Olemme tehneet yhteistyötä medrek.de:n kanssa jonkin aikaa ja haluan kiittää tuesta, luotettavuudesta, neuvoista ja avusta. Tulen ehdottomasta käyttämään kanavaa uudelleen tulevissa hoitoalan rekrytoinneissamme.

Olen yleensä erittäin skeptinen internetpohjaisia rekrytointikanavia kohtaan, mutta medrek on saanut minut muuttamaan mieleni yhteistyömme aikana – kiitos. Yhteistyömme on jo nyt tuottanut konkreettisia tuloksia koskien rekrytointejamme Sveitsiin."

Ystävällisin terveisin, Beatrice Bothe
ARCHE.Netzwerk Personalvermittlung und Coaching, Neustadt
     
Lebesby kommune / Lebesbyn kunta
"Lebesbyn kunta on tehnyt yhteistyötä Medrecin kanssa rekrytoidessaan hoito- ja terveydenhuollon henkilökuntaa koska olemme todenneet että Medrecin kautta saamamme kandidaatit ovat todella ammattitaitoisia. Lisäksi he ovat saaneet hyvää informaatiota kunnastamme ja palveluistamme uusille työntekijöille. Arvostamme erityisesti yhteistyötä Medrecin ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa sekä jatkuvaa ilmoitusseurantaa."
Lisbeth Faltin, Helse og sosialsjef / Terveys- ja sosiaalijohtaja
Lebesby kommune / Lebesbyn kunta
     
Legevisitten Bemanning AS
"Olemme tehneet yhteistyötä Medrecin kanssa vuoden verran ja koemme että ilmoituksemme saavuttavat jatkuvasti yhä useampia lääkäreitä ja erikoislääkäreitä Norjassa ja Ruotsissa. Medrec auttaa meitä löytämään kandidaatteja toimeksiannoillemme ja olemme erittäin tyytyväisiä saamaamme markkinoiden vastakaikuun. Tuhannet kiitokset Medrecille todella hyvästä seurannasta."
Kate Frogner,
Legevisitten Norge
     
Landstinget i Uppsala län / Uppsalan maakäräjät
"Tammikuusta 2007 lähtien on Uppsalan maakäräjät valinneet Medrekin ainoaksi yhteistyökumppanikseen hoitoalan henkilökunnan rekrytointiin internetissä."
     
MedHelp AB
Meille on erittäin tärkeää löytää neuvontaamme päteviä henkilöitä joilla on vähintään kahdeksan vuoden työkokemus ammatissaan. Ilmoituksemme Medrekin sivulla on saavuttanut oikean kohdreryhmän nopeasti ja yksinkertaisesti. Medrekin kautta saamme työnantajaprofiloinnin kohderyhmällemme, saavutamme osaavia ammattilaisia, saamme hyviä neuvoja sekä ammattitaitoisen kohtelun..
Gerd Fornander, Rekryteringsansvarig Medhelp
     
HCL International
Medrek has opened up an entirely new market for HCL International throughout the Scandinavian countries. Our Account Manager, Ellen always goes the extra mile for us and is invested in the success our business.

In the short time we have been working with Medrek, we have had tremendous success, delivering a steady stream of high-calibre candidates.

Further, advertising on Medrek has boosted our brand awareness across the Scandinavian countries, helping us to launch into this new and exciting market.

We look forward to working with Medrek again in 2010.

Katarina Fors
Recruitment Consultant
UK Nurses & Doctors Division (Scandinavia)
HCL International
London
     
Yhteystiedot
Ota yhteyttä niin kerromme miten työnantajana parhaiten hyödynnät Medrekin palveluja hakiessasi henkilökuntaa.

020 690 080
info@medrek.fi